Thursday, 13 December 2012

Yksinäinen ratsastaja

Kirjoittaville ihmisille on olemassa kaikenlaisia ryhmiä. On Aukeaa ja Kertomusta ja ties mitä muita. Kirjoittaja voi siis kätevästi verkostoitua ja saada palautetta teksteilleen, sekä osallistua muutenkin samanhenkisten toimintaan.

Minä en kuulu mihinkään. Joskus aikoja sitten kuuluin, mutta kyseinen ryhmä hajosi oltuaan melko kuollut jo pidemmän aikaa. Se taitaakin olla ainut kirjoittamiseen liittyvä ryhmä, johon olen kuulunut. Ai niin, tein tunnukset joskus Rakkausrunoihin. Ongelmani tosin oli, etten kirjoita rakkausrunoja.

Toinen ongelmani on, ettei minulla ole sen kummempaa tarvetta kirjoittaa kirjoittamisesta. Miksi siis liittyisin johonkin ryhmään, jossa minulla todennäköisesti ei kuitenkaan olisi mitään sanottavaa? Voisihan sitä tietenkin väkisin pusertaa itsestään jotain, mutta taidan olla liian laiska sellaiseen.

Ryhmistä - ja verkostoitumisesta - voisi kuitenkin olla hyötyä, kuten tästä Hesarin jutusta ("Kirjallisuus versoo verkossa" HS kulttuuri 8.12.) voi päätellä. Sen olen toki tiedostanut jo kauan, mutta en ole riittävän kiinnostunut ryhmätoiminnasta. Kirjoittajaryhmistä voisi saada rakentavaa palautetta ja ehkä myös näkyvyyttä. Silti en vain jaksa innostua niistä.

Tämä ei ole ylimielisyyttä, vaan kenties jonkinlaista erakkomaisuutta. Minulla on kohtalaisen laaja ja sekalainen ystävä- ja tuttavapiiri, josta aina löytyy muutamia, jotka suostuvat tarvittaessa koekaniiniksi lukemaan kässäreitäni. Tähän mennessä siis vain yhtä kässäriä.

Ehkä eräs syy verkostoimattomuuteeni on myös se, etten halua näyttää keskeneräisiä tekstejäni. Vasta sitten on palautteen aika, kun koko roska on valmis. En kaipaa kommentteja keskeneräisiin puuhasteluihini. Tämä koskee oikeastaan kaikkea, mitä teen. Ehkä se on enemmänkin luonteenpiirre.

Monelle Kadotettu maisema tuli yllätyksenä. He eivät ole edes tienneet, että kirjoitan. Eivät, vaikka olen kirjoittanut aina.

Ehkä ei ole viisasta jättäytyä omaan kuplaan ja puuhastella "salaa" näitä kirjoitushommia. Ryhmissä voisi olla voimaa nimenomaan näkyvyyden kannalta. Mutta kun minusta ei ole sellaiseen.

4 comments:

  1. Minulla on samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla noista ryhmistä ja verkostoitumisesta. En ole koskaan oikein kaivannut sellaisia. Varmaan yksi syy siihen on, että en vaan ole kiinnostunut juttelemaan kirjoittamisesta!

    Kirjoituskoulutukseen minulla on vähän samanlainen suhde, ei kiinnosta. Johtuu varmaan siitä, että olen aina ollut laiska opiskelija. Ja varmaan huono ottamaan myös neuvoja vastaan. Yhteen kirjoittajakoulutukseen olen aikoinani osallistunut, lyhytelokuva- ja kuunnelmakässärien koulutukseen. Sitä koulutusta pidin hyvänä, koska noiden em. kässäreidn tekemiseen liittyi paljon teknisiä juttuja, joista en tiennyt aikaisemmin.

    Kolmiokirjalla oli myös koulutusta, suljettu avustajaryhmä, joka antoi palautetta. Se oli ok.

    Joillekin ryhmätoiminta ja säännöllinen palaute ja kouluttautuminen sopii, toisille ei. Onneksi ei ole pakko verkostoitua. Ainakaan minulle kirjoittajapiirien ulkopuolella oleminen ei ole haitannut. Tekstiä syntyy ja tuntuu, että itse on se ankarin kriitikko.
    Se sopii.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, itse olen miettinyt pitäisikö kiinnostaa (keskustella kirjoittamisesta), mutta en vain jaksa. Luen kyllä mielelläni toisten mietteitä, mutta harvemmin minulla on oikein mitään sanottavaa niihin. Kukin me teemme asiamme omalla tavalla.

      Itse olin luonnollisesti opiskellessani paljon tekemisissä kirjoittamisen kanssa ja silloin sitä palautetta ja kritiikkiä sai ihan riittävästi. Tai no, riittävästi ja riittävästi. Ei kai koskaan voi saada riittävästi, mutta you know what I mean. :-)

      Minulle joku kässärikoulutus (etenkin se tekninen puoli siis!) voisi olla kyllä erinomainen. Kirjoittamisen tyylejä ja "teorioita" voi lukea itsekin ja on tullut luettuakin. Osaan lukea itse eli tuollaisiin en kaipaa ryhmätoimintaan ;)

      Itse mietin verkostoitumista siis puhtaasti mahdollisen tunnettuuden kannalta eli useampi tietäisi kirjasta (omaa pärstääni tai mitään muutakaan itsestäni en siis halua mihinkään esille). Mutta edes sellainen ei saa minua innostumaan ryhmätoiminnasta.

      Onneksi ei ole tosiaan pakko, vaan voi puuhastella itsekseenkin. Ja kiva kuulla, etten ole ainoa "yksinäinen ridaaja" ;)

      Delete
  2. Täällä myös yksi erakko, joka touhuaa vain itsekseen. Kun luin yliopistolla sanataidetta, oli pakko antaa ja saada palautetta teksteistään. Minusta se ei kuitenkaan ollut hedelmällistä, koska ryhmä oli liian sekalainen. Jos on kirjoittajina rokkareita, pärtsäreitä, ujoja nuoria tyttöjä, tehokkaita konttorinaisia, opiskelijoita ja vielä muutama mummelikin, niin eihän voi ajatella, että mitään yhteisymmärrystä syntyisi siitä, miten tekstiä pitäisi muuttaa.
    Yksin on paras ja joskus jonkun läheisen ystävän kanssa, kirjoittavan ystävän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihmiset tosiaan ovat erilaisia ja samankin tekstin voi tulkita ja kokea niin eri tavalla. Kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Hyvin erilaiset persoonat ryhmässä voivat antaa uusia näkökulmia, mutta tiettyä yhteisymmärrystä on kenties tosiaan aika hankala löytää. Mutta keskustelun ja ideoiden virittelijöinä nuo ovat varmasti hyviä.

      Itse olen opiskellut viestintää ja tiedotusoppia ja se on minulle ns. elämä. Toisaalta tyypiltäänhän sellainen kirjoittaminen on kaukana proosasta ja luulen, että se vaikuttaa myös omiin teksteihini. Runoissa irrottelen enemmän, noin muuten pyrin selkeyteen.

      Delete