Wednesday 14 November 2012

Osallistu arvontaan ja voita kirjani!

Kirjan julkaiseminen on nykyään varsin helppoa eikä se välttämättä vie kirjoittajaa edes konkurssiin. Itse julkaisin kässärini Bodin kautta ja ammattitaidottomuus näkyy ehkä eniten kirjan layoutissa (toki tekstikin voi olla silkkaa paskaa jonkun mielestä, mutta siihen ei minun kannata ottaa kantaa).

En ole mikään tekstinkäsittelyn ammattilainen ja kirjan muokkaaminen painokuntoiseksi pdf:ksi oli harvinaisen tympeää ja hiuksia harmaannuttavaa puuhaa. Kaiken sen tuskan ja hien jälkeen olisi toivonut, että kaikki menee hienosti. Ei mennyt. Kirjassa on muutamia kosmeettisia virheitä, jotka toisinaan vieläkin ottavat minua päähän.

Omakustantajalta puuttuu kustantamon ammattimainen tuki arvioidessa oman kirjan kielellisiä ja juonellisia ratkaisuja. Pitää vain luottaa vahvasti itseensä ja luetuttaa kirjaa mahdollisimman sekalaisella joukolla. Koska tuo sekalainen joukko koostuu yleensä ystävistä ja tuttavista, ei objektiivisuus välttämättä ole ihan sataprosenttista.

Tarjosin itse taannoin kässäriäni muutamiin kustantamoihin. WSOY:lta sain jopa palautetta. Palautteen sävy oli luonnollisesti sarkastisen ivallinen, jopa vittumainen. Opin siitä kuitenkin jotain ja tein kässäriini muutoksia saamani palautteen pohjalta. Eli kiitän.

Eräs toinen omakustanteen ongelma on sen markkinointi. On todella haastavaa saada kirjalle lukijoita – saati ostajia – jos ei kukaan edes tiedä kirjan olemassaolosta. Kuinka moni oikeastaan lukee omakustanteita?

Mikäli joku ei tiennyt, niin Bodilla on kyllä lehdistöpalvelu eli sieltä voi kysyä josko olisi mahdollista saada arvostelukappale. Se luonnollisesti edellyttää sitä, että kirjasta olisi hyvä jotain kirjoittaakin.

Järjestänkin nyt arvonnan. Jättämällä kommentin tähän postaukseen osallistut kirjani, Kadotettu maisema, arvontaan. Kukin kommentoija saa yhden arvan. Kirjoja arvon kolme kappaletta.

Järjestän tämän arvonnan siksi, että haluan kirjaani luettavan eli melko itsekkäät syyt ovat taustalla. En myöskään pane pahitteeksi, jos saan kirjasta palautetta, mutta mikään ehto osallistumiselle se ei ole.

Arvonta päättyy lauantaina 1.12. kello 12.00 Suomen aikaa. Sitä ennen jätetyt kommentit osallistuvat arvontaan. Anonyyminä ei voi osallistua eli keksi itsellesi edes nimimerkki, jos sinulla ei ole Blogger-tunnuksia.

Arvonnan suoritan heti lauantaina (tai viimeistään sunnuntaina) ja julkaisen voittajat saman päivän aikana täällä blogissani. Kaikki mukaan ja tätä saa levittää!

Ps. Omaan kirjastoon voi myös jättää pyynnön, että ottaisivat valikoimiinsa Kadotetun maiseman!

***

Tässä samalla kiitän suuresti teitä, jotka olette kirjoittaneet kirjastani blogeissanne. On todella arvokasta saada palautetta ja kirjoittaminen lisää kirjan tunnettuutta. Ehkä joku toinen sen kautta kiinnostuu siitä - olette helmiä!

60 comments:

  1. Kiva kuulla sinusta taas. Toivottavasti onni suosii!

    ReplyDelete
  2. Todellakin hauska kuulla sinusta taas. Ja kirjasi on kiinnostava. Jos ei tätä kautta tärppää, pitää etsiä muualta se käsiini :)

    ReplyDelete
  3. Kiva on kuulla sinusta ja kiva olis kanssa lukea mita olet kirjoittanut. Eli, arpaonnea toivon.

    ReplyDelete
  4. Minäkin tuppaudun mukaan, voin sitten antaa toisen kappaleen joululahjaksi :) Omastani en suostu luopumaan!

    ReplyDelete
  5. Minäkin osallistun. En ollut huomannutkaan, että tuoltakin saisi arvostelukappaleita, jos ei tärppää niin kyselen ehkä sieltä. ;)

    ReplyDelete
  6. Miullakin on se kyllä tilauslistalla seuraavan kerran kirjakaupasta tilatessa, mut kokeillaan nyt sitä ootellessa tätä :) !

    ReplyDelete
  7. Koska minulla on jo kirja, jätän muille enemmän mahdollisuuksia voittoon (olenhan oikea onnettaren suosikki, ja osallistumiseni tekisi muiden voiton lähes mahdottomaksi) :)

    Jonain päivänä saan sen varmaan luettua loppuun, nyt olen jumittunut, ja oli pakko ottaa toinen kirja välipalaksi...

    ReplyDelete
  8. Jos olis lukenut kunnolla tuolla toisella puolella, niin ei olis tarvinnut näyttää tyhmyyttään. ;)
    Eli mukana arvonnassa, hep!

    ReplyDelete
  9. Haluaisin voitaa arvonnassa, koska tein lupauksen helmikuussa etten osta uusia kirjoja kolmeen vuoteen, mutta tämän kirjan haluan itselel ehdottomasti! Jos onni ei täällä suosi, kirjoitan Joulupukille :-)

    ReplyDelete
  10. Ihanaa osallistua tämän kirjan arvontaan. Paljon, erittäin paljon lukijoita kirjallesi toivoen,
    Birgitta

    ReplyDelete
  11. Mulla on yleensä niin huono tuuri, että en yleensä osallistu arvontoihin, mutta palkinto kyllä kiinnostaisi, joten teen poikkeuksen :)

    ReplyDelete
  12. Olen jotenkin missannut kirjasi. Onnittelut siis esikoisestasi, hieno saavutus!

    ReplyDelete
  13. Osallistun! Törmäsin blogiisi joskus syksymmällä mutta unohdin linkata sen blogrolliini, joten seuraaminen on ollut mitätöntä. Korjataan asia. :)

    ReplyDelete
  14. Arvonnassa mukana! Olisikin kiva lukea kirjasi:)

    ReplyDelete
  15. Mymskän tavoin jätän mahdollisuuden muiden voittaa ;)

    Kirjan markkinoiminen on syvältä, mutta minkäs teet? Ei se muuten myy. BoDista on irronnut kirjojeni arvostelukappaleita kirjabloggaajille, onneksi nykyään tajutaan kirjablogien tärkeyttä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, markkinoiminen on todella haastavaa, koska empiiristen tutkimusteni mukaan monia ei kiinnosta omakustanteet. pitää olla "kunnon" kirja eli kustantamo takana. Tätähän ei tietty saisi sanoa, koska se kuulostaa katkertalta. Vaan sanoinpa silti. Ja julkaisen jatkossakin itse, koska nautin tästä vapaudesta. :-)

      Minustakin on hienoa, että Bod on lähettänyt arvostelukappaleita kirjabloggaajille. Harva muu media näistä kiinnostuu :D

      Delete
  16. Maija Mallikortti14 November 2012 at 11:08

    Kerrohan Vesalle terveisiä! En käsitä miten millään kustantamolla on varaa olla kenellekään vittumainen. Hyvä kun pystyit kuitenkin ammentamaan siitä jotain. Laitan kirjastoon hankintapyynnön!

    ReplyDelete
  17. Osallistun, osallistun! Ja jos voitan, varmasti teen myös bloggauksen, halusitpa tai et :D Olen innostunut kirjastasi arvostelujen, joitahan on jo muutama!, perusteella.

    ReplyDelete
  18. Mahtavaa että olet vienyt koko projektin läpi, minusta ei siihen olisi... :) Ja tietenkin osallistun arvontaan!!

    ReplyDelete
  19. Toivottavasti onnetar suosii ja saan kirjasi ;) ja onnittelut kirjasta! :)

    ReplyDelete
  20. Minusta omakustanteiden taittaminen oli aina kivaa puuhaa (ja eräästä tietokirjastani tuli jopa helvetin tyylikäs), mutta markkinoinnissa on kieltämättä turhauttavan paljon työtä. Tosin työtä riittää edelleen about yhtä paljon, koska kustantajani on niin pieni (tietokirjakustantamoni on isompi, mutta itse olen silti hoitanut huomattavan osan markkinoinnista).

    Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjan 1,001 Ways To Market Your Book. Suuri osa neuvoista ei sovellu Suomeen ja osa on vanhentunutkin, mutta vaikka vain 5 % kolahtaisi oman kirjasi kohdalle, siinä on jo paljon tosi hyödyllisiä vinkkejä.

    Jos voitan kirjasi, niin arvostelen sen kyllä blogiini. Pidän kovasti kirahveista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin varmaan tykkäisin, jos osaisin :D Mutta toistaiseksi en osaa, joten koin projektin kauhistuttavana. Tykkään kirjoittaa, suunnitella, tehdä kuvia jne. mutta tuo "tekninen" osuus oli tosiaan kauhistus ;)

      Sinä sen sijaan varmasti osaat, joten ymmärrän että silloin voi nauttia työstä ja revitellä, kun tietää mitä tekee eikä tarvitse pelätä, että kaikki menikin puihin ;)

      Kiitos myös tuosta kirjavinkista - ehdottomasti kiinnostaa!

      Delete
  21. Yrittänyttä ei laiteta. Mukana ollaan!

    ReplyDelete
  22. Kirja kiinnostelee, joten arvonnassa mukana! :)

    ReplyDelete
  23. Osallistun arvontaan. Oliko wsoy:n palaute todella "sarkastisen ivallista" ja "vittumaista" vain liiotteletko? Luulin, että kustantamot lähettävät yleensä muodollisen kohteliaita tyrmäyskirjeitä. Mutta jos veemäistä, niin hyvä että pystyt kuitenkin hyödyntämään palautetta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä oli eli en liiottele lainkaan. Kenties jopa kaunistelin. Sain aanelosen täydeltä kritiikkiä ja siinä ei rehellisesti sanottuna ollut yhtään positiivista sanaa kässäristäni. Siitä sai jopa kuvan, että olen röyhkeä, kun edes kehtasin lähettää sen heille :D

      Olen kuitenkin ymmärtänyt, että vain harva saa palautetta ja jos saakin, niin harvemmin mitään hyvää (ellei ole Paasilinna jne.) eli palautetta saavat käsittääkseni ne, joilla koetaan olevan edes vähän potentiaalia. Olen kirjoittanut tästä aiemmin toiseen blogiini ja silloin opin tästä aiheesta enemmän.

      Normaalistihan kustantamoilta ei käsittääkseni saa edes palautetta. Tulee vain se normi-ilmoitus, että "ansioistaan huolimatta käsikirjoituksenne ei mahdu julkaisuohjelmaamme" jne.

      Saa korjata, jos olen väärässä. Eli en liioittele enkä vääristele asioita blogissani. :)Jos löydän palautteen vielö jostain, niin voin harkita sen kopsaamista tänne. Myönnän toki, että kun ensimmäisen kerran luin palautteen, ei ollut itku kaukana.



      Delete
    2. Ikävä juttu. Voin ymmärtää, että tuntui pahalta.

      Delete
  24. Minäkin olen mielelläni mukana arvonnassa!:)

    ReplyDelete
  25. Arvonnassa mukana! :) http://petrannika.blogspot.fi

    ReplyDelete
  26. Kirjasi kiinnostaa kovasti ja olen myös mukana arvonnassa. :)

    ReplyDelete
  27. Kiitos teille ihan kaikille kommentojille - ja onnea arvontaan paitsi niille, jotka erikseen ilmoittivat, että eivät ole mukana arvonnassa <3

    Eli kommentoida saa, vaikkei osallistuisi arvontaan :D

    Kiitän nyt kaikkia näin yhteisesti, ettei tule kenellekään paha mieli, kun vastaan vain osaan kommenteista. Kaikki kommentit ovat kuitenkin yhtä arvokkaita, ettäs tiedätte :)

    ReplyDelete
  28. Minäkin osallistun arvontaan, kirja kiinnostaa :)

    ReplyDelete
  29. Kustantamo on sentään siis lukenut kässärisi,ja vielä paneutunutkin siihen ja jopa vaivautunut arvostelemaan..puoli voittoa -pitää kai ajatella noin kun kyseessä ei ollut mikään seksiä tai julkkispaljastuksia tihkuva 'myyvä' kirja. Minua kyllä kiinnostaa ihan hirveästi, kokeilen arpaonnea..

    ReplyDelete
  30. Kokeillaan arpaonnea, kyllä tuo luettavalta kirjalta kuulostaa :)

    ReplyDelete
  31. Onnea suuren urakan loppuun saattamisesta ja kovasta uurastuksesta! Toivotan onnea lukijoiden metsästykseen! :)

    Olen mielelläni mukana arvonnassa!

    P.s. Jos arpaonni ei suosi, mistä voisin löytää teoksesi? Ihan mielenkiinnosta haluaisin ainakin vilkaista, jos en nyt aivan ostaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos mielenkiinnosta :) Kirjaa saa valitettavasti ainakin toistaiseksi vain nettikaupoista. Tässä on suora linkki listaan, josta näet ostopaikat.

      Ainakin Amazonin kautta kirjaa pääsee hieman selaamaan netissä. :)

      http://kadotettumaisema.blogspot.co.uk/p/kadotettu-maisema.html

      Delete
  32. Mukana :)
    Eva-Maria

    ReplyDelete
  33. Mukava kuulla sinusta. Sinun kirjasi olisi kyllä pakko lukea, pian tulee neljä vuotta siitä, kun aloin blogissa lukemaan ajatuksiasi. On tehnyt niin hyvää vanhan horiskon aina välillä tuulettaa ajatuksiaan sinun juttujasi lukemalla. :-)

    ReplyDelete
  34. Törmäsin esikoiseesi jossain, en enää muista missä... Kiinnostuin tarinasta ja kansikuvasta, mutta en vielä ostanut kirjaa. Oli niin hauskaa, kun myöhemmin tajusin, että kirja onkin Sinun kirjoittamasi :)

    T: Krista

    ReplyDelete
  35. Blogissasi pistäydyn silloin tällöin ja yleensä silloin luen monta postausta kertaheitolla. Kirjastasi olen ollut kiinnostunut. Kyselin lainastoista(kahdesta) ei ollut ainakaan toistaiseksi. Tottakai mielelläni kokeilen arppaonneani, eihän sitä koskaan tiedä onnettaren aivoituksia.

    ReplyDelete
  36. Mukana ollaan! :)

    ReplyDelete
  37. Tahtoo mukaan arvontaan sillä sen verta lukutoukka olen. Toisessa blogissasi käyn aina silloin tällöin ja tämä olikin uusi blogi...pitääpi lukea nämäkin postaukset. :)

    ReplyDelete
  38. Annan Onnettaren suosia toisia, kas, olen niin suurisydäminen ihminen, heh heh. (Ja sitä paitsi minulla se jo onkin! Ja tykkäsin kovasti.)

    ReplyDelete
  39. Minä olen joukon jatkona kärkkymässä kirjaa :)

    ReplyDelete
  40. Täällä on peikko. Se viisoo kourallaan ja koettaa olla huomattu vaikka onkin piilossa. On hyvä että tehdään kirjoja. Ne ovat tärkeitä.

    ReplyDelete
  41. Ihailen rohkeuttasi, että kirjoiti kirjan. Ei varmaan ole mutkatonta tuo tekniikka puoli.

    Välillä haahuilen, joskos jotain kirjoittaisin, mutta miten tällainen typoilija ilkiää mitään isompaa jälkeä jättää paperile. Hyvä kun jotain saan räpelleltyä blogiini...

    Kirjoittamisen alkeetkin pitäisi ensin opetella.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tärkein unohtui.
      Paljon Onnea kirjailijalle!

      Delete
  42. No hertsi leijjaa,, toki arvontaan mukaan rynnistän ;D

    ReplyDelete
  43. Tietenkin haluan osallistua arvontaan!!

    ReplyDelete
  44. Olipa hienoa löytää blogiisi SisuPetalin blogin kautta. Linkitän sinut seurattaviin blogeihini. Omasi on todellla mielenkiintoinen ja ajankohtainen myös minulle. Onnea ja menestystä kirjallesi, joka vaikuttaa todella kiinnostavalta.
    Olen siis mukana arvonnassa:)

    ReplyDelete
  45. Ehdottomasti mukana arvonnassa. :)

    ReplyDelete
  46. Osallistun arvontaan. Onneksi vielä ehdin!

    ReplyDelete
  47. Minäkin osallistun! Olen aina välillä käynyt blogissasi ja kirjasi kiinnostaa. :)

    ReplyDelete
  48. Osallistun ilolla!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    ReplyDelete
  49. Mukana kivassa arvonnassa. minttu47

    ReplyDelete