Et sinä saa minusta kirjoittaa!

Jotkut "oikeat" kirjailijat avautuvat säännöllisin väliajoin blogeissaan ja/tai muissa medioissa siitä, että kirjabloggaajat lukevat - ja mikä kauheampaa - kirjoittavat lukemistaan kirjoista.

Onhan se ihan kamalaa, että tavallinen lukija julkeaa kirjoittaa kirjoista ja vieläpä julkaista aivopierunsa omassa pikku-blogissaan. Sehän kuuluu vain kriitikoille! Vain kriitikko osaa kertoa kirjasta oleellisen ja kirjoittaa siitä objektiivisesti.

Tavislukijat pilaavat kirjan maineen epäammattimaisella horinallaan. Osahan ei osaa edes itse kirjoittaa kunnolla, saati että olisi riittävän kultturelli ja laajan elämänkokemuksen omaava käsittelemään "oikeaa" kirjallisuutta.

Kappas, minä kun olen aina luullut, että kirjoja kirjoitetaan pääasiassa meille taviksille. Mehän niitä ostammekin - ja luemme. Silti meillä ei saa olla mielipiteitä. Tai jos onkin, niin olisi parempi olla ihan hiljaa tai ainakin olla pitämättä kirjablogia.

Kirjoistahan voi supatella salaa vaikka työpaikan kahvihuoneessa tai pimeässä kellarissa toverien kesken. Ystävien kanssa voidaan yhdessä lukea ammattikriitikon arvostelua kirjasta ja nyökytellä hyväksyvästi.

Eri mieltä ei voi olla, koska tokihan kriitikko osaa ymmärtää lukemansa paremmin ja ennen kaikkea oikein. Kirjanhan voi ymmärtää ja kokea vain yhdellä tavalla.

Minulla on nyt ilouutisia kaikille bloggaajille. Minun kirjastani saa ihan luvan kanssa kirjoittaa myös tavikset! Anteeksi, jos nimitys loukkaa. Se ei ole tarkoitus, sillä kuulunhan itsekin tuohon samaan ryhmään.

Vielä siis ehdit osallistua arvontaan ja voittaa kirjani (jaossa on peräti kolme kappaletta!). Luepa tästä vielä tuorein arvio kirjastani. Sen on kirjoittanut SusuPetal. Kiitos, Susu, arvostan todella paljon sitä, että kirjoitit kirjastani.

Pidä ne 15 minuuttiasi

On hienoa, että meillä taviksillakin on mahdollisuus julkaista kässäreitämme. Kustantamoiden julkaisuohjemaan on vaikea mahtua, ellei ole ennestään tuttu.

Tutuksi tulemiseen riittäisi kaiketi alastonkuvat Seiskassa, jonkun julkkiksen "sala"rakkaana oleminen tai vaikkapa pari kuukautta BB-talossa (sama kaava siis kuin vaikkapa laulajaksi ryhtymisellä).

Tietenkin on hyvä, jos osaa kirjoittaa ja onhan kustantamoilla talleissaan hienoja kirjailijoita. Mitäpä sitä tuntemattomia naamoja ottamaan, koska se vaatisi huomattavasti enemmän markkinointiponnisteluja. Ja se maksaa, siinä on riskinsä.

Minä olen ainakin toistaiseksi (varaan oikeuden muuttaa mieltäni) tyytyväinen siihen, että saatoin julkaista kässärini Bodin kautta. Haaveilin taannoin, että joku "oikea" kustantamo ottaisi sen julkaistaakseen, mutta niin ei käynyt. Sittemmin olen miettinyt, olisiko se edes "minun juttu".

Olen lukenut kirjailijoiden blogeja ja erityisen suurella mielenkiinnolla esikoisensa julkaisseiden kirjailijoiden blogeja. Kirjailijan työ (mainittakoon, etten pidä itseäni kirjailijana - kunhan kirjoittelen ja toivon, että joku lukisi tekelettäni/tekeleitäni) ei ole vain kirjoittamista.

Pitäisi juosta mainostamassa markkinoimassa kirjaansa erilaisissa kissanristiäisissä. Ehkä jopa kertoa kirjan synnystä, olla haastateltavana. Minusta ei olisi siihen.

Kammoan tilanteita, joissa minun pitäisi olla keskipiteenä. Minulla ei ole mitään raflaavaa sanottavaa kirjastani. Sen kirjoittamiseen ei liity mitään draamaa eikä luomisen tuskaa.

Minä vain kirjoitin sen ja sitten se oli kirjoitettu. Luonnollisesti myös editoin kirjaa saamani palautteen pohjalta, mutta ihan amatööritasollahan tässä mennään.

En myöskään kestäisi ajatusta, että naamatauluni olisi esillä joka paikassa. En missään tapauksessa halua sellaista tapahtuvan. Lärvikuva tässä blogissakin on sen verran muokattu, ettei siitä välttämättä ihan heti tunnista.

Harkitsin Kadotetun maiseman julkaisemista peitenimellä ja minulla olikin kiva nimi valmiina. En kuitenkaan jaksanut alkaa selvitellä tekaistun nimen käyttämiseen liittyvää lainsäädäntöä, joten laiskuus voitti.

Toki seison sanojeni takana, mutta ei minulla ole tarvetta seisoa niiden edessä.

Ps. Teksti sisältää kärjistyksiä ja sarkasmia.